Grand Canyon - EI VOI KÄSITTÄÄ (päivä 13)

Isot kirjaimet otsikossa – sallittua ainoastaan kun on nähnyt Grand Canyonin. Kuvia voi katsella ja niitä voi postata tähän blogiin, mutta tosiasia on se, että tuo kyseinen kanjoni pitää nähdä omin silmin. Mutta se on hyvä asia. Kyllä nykypäivän digimaailmassakin pitää olla juttuja, jotka pitää käydä katsomassa paikan päällä.

Aamulla siis startattiin Flagstaffista pohjoiseen (pitkään ollaan ajettu vain länteen) hiukan edellisillan kasarijuhlista väsyneinä. Puolitoista tuntia ja päästiin pelipaikoille. Ja tästä alkaa osuus, joka on parempi kertoa kuvin. Sen verran mainitsen, että puistossa elelee myös vuorivuohia ja puumia, mutta me ei nähty kuin sisilisko.

Jenkkityyliin kaikkialle pääsee autolla, mutta siisteydestä pidetään huolta. Kansallispuistossa oli jo aamupäivästä paljon ihmisiä, mutta ei mikään ihme huomioonottaen miten käsittämättömän upea tuo paikka on. Etenkin kun käppäiltiin hiukan aitojen ohi ihan yhden jyrkänteen reunalle. Mahanpohjasta sieppasi kun kanjoni tippuu yhteensä pari kilsaa Little Colorado Riveriin joka koko kanjonin on virtauksellaan luonut.

Jos teillä on mahdollisuus, menkää käymään. Aivan huikea paikka.

Sitten olikin edessä pitkä ajomatka Las Vegasiin. Luonto matkan varrella vaihteli vuoristosta aavikkoon. Juteltiin autossa monta kertaa, että tältä Marsissa varmaankin näyttää. Flagstaffista 100 mailia eteenpäin seurattiin vielä vanhaa Route 66 -tietä. Se tie on kyllä suurin turistirysäkusetus. Se on vain tie, jonka varrella kaikki kyläpahaset ovat täynnä "Original Route 66" -ravintoloita, -baareja, -museoita, -matkamuistomyymälöitä ja vaikka mitä muuta.

Ennen Vegasia vastaan pärähti Hoover Dam, eli Hooverin pato. Ennen patoa liikenne pysähtyi lähes täysin, kun autot tutkittiin, ilmeisesti terroristi-iskujen välttämiseksi. Mutkitteleva tie vei kohti patoa, joka kieltämättä oli hulppea näky, mutta Grand Canyonin jälkeen kaikki näyttää jotenkin tavalliselta.

Nyt ollaan Las Vegasissa, joka on New Yorkin jälkeen ensimmäinen kahden yön pysähdyspaikka. Tai no, ennen Memphisiä yövyttiin ihan kaupungin ulkopuolella, mutta nyt ollaan kaksi yötä samassa hotellissa, joka on..... EI Bellaggio tai MGM Grand.... EI Cesar's Palace.... VAAN tietenkin luotettu SUPER8!

Naurakaa vaan, mutta tämä on korttelin päässä Stripin isoista kasinoista, huokea, luotettava ja sisäpihalla on jätti-iso uima-allas!

Nyt jännitetään Lakersin ja Celticsin seitsemäs finaali loppuun. Minä olen Celticsin puolella, Pauli ja Maija Lakersin, Pirjo kannattaa Kouvolan Kiekkokarhuja, eikä siis osallistu tähän jännäriin.

Tällä hetkellä Celtics johtaa.

Huomenna lisää sekä koripallomestarista että Vegasin kasinoelämästä, johon lähdemme tutustumaan finaalin jälkeen.

Elämä on ihanaa.

Päivä 8: Nashville, Tennessee

Howdy ya'll RT2010 -matkafanit!

Tänään on oltu viettämässä country -henkistä päivää Nashvillessä. Koko kaupungin oli vallannut CMA -festivaalit ja kaikkialla vilisi bootseja ja Cowboy -hattuja. We all like like like! Saavuimme myös uudelle aikavyöhykkeelle, minkä huomasimme vasta kun olimme ostamassa happy hour -kaljaa... VÄÄRÄÄN AIKAAN.



Pyörittiin keskustassa hikipäissään monta tuntia ja nautittiin erilaisista country -aktiviteeteista. Täällä on tosiaan noin +35 astetta lämmintä, mutta ei valiteta, tää on vaan siistiä.









Käytiin syömässä BBQ -mätöt BB King's Blues Clubilla. Aika turremestahan se oli ja jouduttiin vanhaan kunnon "Osta kallis kalja ja saat ihastuttavan tuopin" ansaan... No jätettiin laimeat tipit, kun tarjoilija ei viitsinyt valistaa meitä vedätyksestä kunnolla. Ruoka oli tosi hyvää!





Kun oltiin selvitty Nashvillen kuumuudesta, päätettiin tehdä peliliike ja ajettiin jo Memphisin lähelle meidän lempi motelliketjuun Super 8:n yöksi. Matkalla tänne nähtiin perhe joka oli muuttamassa. Satuttiin samalle huoltoasemalle, eikä tuota seuruetta voinut olla huomaamatta. Kolme lasta, vanhemmat, kolme koiraa, kaksi kissaa ja hamsteri... Kaikki juoksi villisti ympäri parkkista. Why not. Symppistä sakkia.

Nyt juodaan parit huurteiset motellihuoneessa, meillä siis taas yhteinen huone, koska ollaan tarkan markan porukkaa. Viimeinen kuva kertoo riemukkaasta Taco Bell -elämyksestä. Peace ya'll.

Luontopäivän kuvasatoa

Tässä vielä päivältä ihania kuvia, nauttikaa ja olkaa hengessä mukana, oi armaat RT2010 -matkafanit.
Huomatkaa myös kaksi uusinta postausta tuossa alla, Jussi ja Pirjo asialla.















Nyt koitetaan käydä nukkumaan, tää motelli on aika... hmmm... :D Mutta halpa oli!

p.s KARHU OLI HUIKEE!!! Olin ihan varma, että meidän pitää juosta kiireesti autoon sitä karkuun, mutta karhu tosiaan oli aika nuori ja etsiskeli lähinnä muurahaisia, ei ihmislihaa. Mun hormonitoiminta ehkä houkutteli sen paikalle, niin Pirjo tiesi kertoilla... En oo koskaan nähnyt karhua tollai, mutta se oli aivan sairasta, siis niin HULLUA. Karhut rules. Kiltit ainakin. Jengi oli kyllä todella pähkinöinä siitä. Aluksi tuli sellainen olo, että tää on joku show, mutta ihan villi luonnoneläin sieltä vaan tallusteli.

Päivä 5 - Phillystä Washingtonin kautta Fairfaxiin

Hello hello.

Tuntuu että tällä lomalla kaikkiin päiviin mahtuu viikon verran kokemuksia.

Tänään aamulla lähdettiin ihanasta Philadelphiasta kohti Washington DC:tä, joka on tämän maan pääkaupunki, eikä sijaitse missään osavaltiossa, vaan District of Columbiassa, mistä tuo lyhennekin tulee.

Tuttu ja turvallinen Lonely Planet kertoi, että pääkaupunki ei ole mikään hip mesta, vaan pikemminkin virastojen ja kurjien ja vaarallisten lähiöiden sekoitus. Highwaylta keskustaa kohti poljettaessa ohitettiin kieltämättä sellaisia seutuja, ettei tehnyt mieli pysähtyä.

Noh, koska kaupungissa sattui olemaan joku helkkarin viranomaiskokous, muutama ensin kokeiltu hotelli oli täynnä. Kun hotellit vielä olivat aika kalliita ja seudut nihkeitä, tehtiin Maijan ideasta viisas päätös, että katsotaan nähtävyydet ja lähdetään eteenpäin.

Kierrettiin siis ne kaikki megatron-monumentit, jotka kieltämättä tekivät vaikutuksen. Etenkin World War II Memorial. Olihan se mahtaileva, mut jotenkin hieno silti.  Ja Capitol-rakennus taustalla kuvattiin tulevaa matkaleffaa varten klassikkopätkät "hei, täällä Jussi M, Washington" -hengessä.

Tai se paikka mistä Martin Luther King ja Forrest Gump pitivät puheen! Tai eihän sitä Forrestin puhetta kukaan kuullut kun se sotilas näpelöi piuhoja. Joka tapauksessa se koko parin kilsan mittainen puistohässäkkä mikä alkoi sieltä Capitolilta ja päättyi siihen temppeliin missä Abraham Lincoln istuu oli mahtava. Kuten kuvista näkyy...

Nähtiinhän me tietty myös Obaman kämppä. Ei ole sinne asiaa huonoissa aikeissa, kuten megaputkella kuvanneen Tui Kingin otos todistaa.

Syötiin Dupont Circlen lähellä kivalla alueella, joka ei tosin ollut lähellekään yhtä kiva kuin Phillyn MITKÄÄN kulmat. Jotenkin se Washington oli vaan yhtä memorial monument world war vietnam presidential -hässäkkää, eikä oikein sielua missään.

Eli eteenpäin siis. Hetken mentiin motaria kohti huomisaamun aloittavaa Shenandoah Valleyta kohti, kunnes jäätiin randomilla pois motarilta ja katsottiin navigaattorista ihan vaan joku paikka missä olis motelli. Ja kuinka ollakaan eksyttiin virginialaiseen Fairfaxin pikkukaupunkiin, ihastuttiin vapaamieliseen ja halpaan alkoholikulttuuriin (ostettiin Philadelphian ja Chicagon matsin katsomista varten bisseä ja punaa) sekä majoituttiin KLASSISTA tienvarsimotellikulttuuria edustavaan Econo Lodgeen. Huone, jonka eteen saa auton. Kaksi tuplasänkyä. Telkkari. Jääpalakone päärakennuksessa. Ei se tämän americanammaksi enää mene.

Nyt on mentävä, sillä muillakin on hätä.
Bonuksena läski orava DC:n megahypersuperpuistomemorial-kompleksista. Sekä hullu silta jota pitkin ylitettiin Chesapake Bay Annapolisiin Marylandiin. Niin, tänäänkin oltiin Pennsylvaniassa, Delawaressa, Marylandissa, District of Columbiassa ja nyt Virginiassa.

PS. Ford Fusion on mahtava auto ja Sirius XM -satelliittiradio on hieno keksintö! Monta rap-kanavaa ja monta altsukanavaa, helppo rakastaa.

Jussi kuittaa.