Grand Canyon - EI VOI KÄSITTÄÄ (päivä 13)

Isot kirjaimet otsikossa – sallittua ainoastaan kun on nähnyt Grand Canyonin. Kuvia voi katsella ja niitä voi postata tähän blogiin, mutta tosiasia on se, että tuo kyseinen kanjoni pitää nähdä omin silmin. Mutta se on hyvä asia. Kyllä nykypäivän digimaailmassakin pitää olla juttuja, jotka pitää käydä katsomassa paikan päällä.

Aamulla siis startattiin Flagstaffista pohjoiseen (pitkään ollaan ajettu vain länteen) hiukan edellisillan kasarijuhlista väsyneinä. Puolitoista tuntia ja päästiin pelipaikoille. Ja tästä alkaa osuus, joka on parempi kertoa kuvin. Sen verran mainitsen, että puistossa elelee myös vuorivuohia ja puumia, mutta me ei nähty kuin sisilisko.

Jenkkityyliin kaikkialle pääsee autolla, mutta siisteydestä pidetään huolta. Kansallispuistossa oli jo aamupäivästä paljon ihmisiä, mutta ei mikään ihme huomioonottaen miten käsittämättömän upea tuo paikka on. Etenkin kun käppäiltiin hiukan aitojen ohi ihan yhden jyrkänteen reunalle. Mahanpohjasta sieppasi kun kanjoni tippuu yhteensä pari kilsaa Little Colorado Riveriin joka koko kanjonin on virtauksellaan luonut.

Jos teillä on mahdollisuus, menkää käymään. Aivan huikea paikka.

Sitten olikin edessä pitkä ajomatka Las Vegasiin. Luonto matkan varrella vaihteli vuoristosta aavikkoon. Juteltiin autossa monta kertaa, että tältä Marsissa varmaankin näyttää. Flagstaffista 100 mailia eteenpäin seurattiin vielä vanhaa Route 66 -tietä. Se tie on kyllä suurin turistirysäkusetus. Se on vain tie, jonka varrella kaikki kyläpahaset ovat täynnä "Original Route 66" -ravintoloita, -baareja, -museoita, -matkamuistomyymälöitä ja vaikka mitä muuta.

Ennen Vegasia vastaan pärähti Hoover Dam, eli Hooverin pato. Ennen patoa liikenne pysähtyi lähes täysin, kun autot tutkittiin, ilmeisesti terroristi-iskujen välttämiseksi. Mutkitteleva tie vei kohti patoa, joka kieltämättä oli hulppea näky, mutta Grand Canyonin jälkeen kaikki näyttää jotenkin tavalliselta.

Nyt ollaan Las Vegasissa, joka on New Yorkin jälkeen ensimmäinen kahden yön pysähdyspaikka. Tai no, ennen Memphisiä yövyttiin ihan kaupungin ulkopuolella, mutta nyt ollaan kaksi yötä samassa hotellissa, joka on..... EI Bellaggio tai MGM Grand.... EI Cesar's Palace.... VAAN tietenkin luotettu SUPER8!

Naurakaa vaan, mutta tämä on korttelin päässä Stripin isoista kasinoista, huokea, luotettava ja sisäpihalla on jätti-iso uima-allas!

Nyt jännitetään Lakersin ja Celticsin seitsemäs finaali loppuun. Minä olen Celticsin puolella, Pauli ja Maija Lakersin, Pirjo kannattaa Kouvolan Kiekkokarhuja, eikä siis osallistu tähän jännäriin.

Tällä hetkellä Celtics johtaa.

Huomenna lisää sekä koripallomestarista että Vegasin kasinoelämästä, johon lähdemme tutustumaan finaalin jälkeen.

Elämä on ihanaa.

Päivä 12 - Tucumcarista Flagstaffiin, Arizonaan

Maijan iPhone tiesi kertoa, että vaihdettiin taas aikavyöhykettä. Eletään siis jo pacific timeä, yhdeksän tuntia Suomea jäljessä. Maantieteellisesti tästä pohjoiseen ollaan vielä siinä New Mexicon aikavyöhykkeellä, mutta ilmeisesti Arizona ja Nevada ovat halunneet liittyä Los Angelesin kanssa samaan aikavyöhykkeeseen.

Matka tänään oli pitkä mutta huikea. Nyt maisema on satakuntalaisjuntille melko "päräyttävä". Ensin mentiin tasangolla, joka pikkuhiljaa muuttui viljamaisemista aavikoksi. Sitten ylitettiin Arizonan raja, ja vastaan alkoi tulla uskomattomia punaisia mesa-vuoria.

Kukaan ei ollut kertonut meille, että Flagstaffissa meno onkin jo ihan toinen. Mesavuoret vaihtuivat terävähuippuisiin vuoriin, joista korkeimman huipulla on jopa lunta. Kaupunki on kätevästi vuorten juurella, melko korkealla. Sen huomaa havumetsistä ja tasangon superhellettä kohtuullisemmasta lämpötilasta.

Ihastuttiin Flagstaffiin kovin. Paikka on pieni, mutta yliopisto ja turistit ovat tehneet siitä sympaattisen ja eläväisen. Vaatekaupan myyjä (M käski sanoa, että oli mahtava myyjä ja kauppa) vinkkasi Maijalle, että tänään keskiviikkona on kaupungissa varsinainen bilepäivä, ja sai houkuteltua meidät Green Room -nimiseen baariin KASARI-ILTAMAAN. Valmistaudutaan paraikaa siihen koitokseen. Tai siis "hameväki" valmistautuu, minä kirjoitan blogia ja juon Milwaukee Ice -olutta, kuten Paulikin. Ai niin, syötiin aivan mahtavassa Greek Islands -raflassa, suosittelen!

Huomenna on hurja päivä, siksi pitää varoa ettei Green Roomissa mene liian myöhään. Ensin mennään käymään Grand Canyonilla, ja siitä ajetaan suoraan synnin pesään, eli LAS VEGASIIN.

Mieliala on sekin aika hurja. Tässä vaiheessa on jotenkin ehtinyt unohtaa, että on olemassa muunkinlaista arkea kuin auton ikkunasta näkyviä hiekkapyörteitä tai Super8-motellin siistejä huoneita vuoristonäköalalla.

Huomenna tarinoita siitä, miten Las Vegasin yksikätiset rosvot kohtelivat meitä. Maija on aikonut hakea pokeripöydästä vähän touhurahaa Los Angelesiin.

Bonuskuvana vielä yritykseni valokuvata taivaanrannassa näkyvää uskomatonta ukonilmaa Tucumcarin minikaupungin laidalla. Kuva ei onnistunut, mutta se ukonilma oli MAHTAVAN kaunista katseltavaa. Aavikolla taivas on iso, ja salamat vielä isompia.

Vuorten juurelta,

Jussi